In English

 
Hakeminen | Ohjeet

 

Raumars -taiteilijavierasohjelmaan voivat eri alojen taiteilijat hakea 2 – 4 kuukauden pituiseen residenssiin. Ohjelmassa olevat taiteenlajit ovat visuaaliset taiteet, esittävät taiteet, taidekäsityö, muotoilu, arkkitehtuuri, musiikki ja kirjallisuus.

Hakijoiden edellytetään esittävän suunnitelma residenssin aikana toteutettavasta yhteisö- tai ympäristötaiteen projektista. Valinnan kriteereinä ovat taiteilijan motivaatio työskennellä yhteisön kanssa, aiempien teosten taso ja työsuunnitelma. Taiteilijavieraalla on myös oikeus itsenäiseen taiteelliseen työskentelyyn sekä mahdollisuus yhteistyöhön paikallisten instituutioiden tai ryhmittymien kanssa projektisuunnitelman mukaisesti.

Hakuaika seuraavan vuoden residenssiin on kerran vuodessa keväällä.
Hakemuksen viimeinen jättöpäivä on 15. huhtikuuta (postileiman päivämäärä).

Raumars –taiteilijavierasohjelmalta voi vuodeksi 2011 hakea neljää erilaista residenssijaksoa:

1. JOULUKUU (2010) - HELMIKUU:
Itsenäisesti toteutettava yhteisö- tai ympäristötaiteen residenssi, jonka tuloksena syntyy esitys johonkin alueen taidelaitokseen tai esim. vanhainkotiin. Ensimmäisellä sijalla ovat Pépinières européennes pour jeunes artistes organisaation kansainvälisen hakuprosessin kautta hakevat taiteilijat.

2. MAALISKUU – TOUKOKUU puoliväli:
Yhteisötaideresidenssi, jossa taiteilija työskentelee yhdessä paikallisten ihmisten kanssa. Taiteilijan tulee hakemuksessaan esittää ehdotus projektistaan ja yhteisöstä, jonka kanssa työskentelee.

3. TOUKOKUU puoliväli – HEINÄKUU:
Toivotamme lämpimästi tervetulleiksi käsityön ja taideteollisuuden alojen projektit. Projektista riippuen se on mahdollista liittää Rauman Pitsiviikon ohjelmaan.

4. ELOKUU – MARRASKUU:
Toivotamme lämpimästi tervetulleiksi muusikon/taiteilijan, joka voi aloittaa residenssinsä yhteistyöllä Rauman Festivo musiikkiviikon kanssa. Taiteilija jatkaa yhteisötaideresidenssiä esim. koululaisten kanssa. Mahdollisuus myös yhteistyöhön Sinisen Meren Elokuvajuhlien kanssa.

5. JOULUKUU:
Itsenäiseen työskentelyyn. Residenssin tuotos voi olla performanssi tai muunlainen esitys jossain alueen taidelaitoksessa tai esim. vanhainkodissa.
Valittavana on myös pidempi jakso joko keväällä tammikuusta toukokuun loppuun tai elokuusta joulukuun loppuun.

Kaikkien taiteenlajien edustajat voivat hakea jaksoille 3 ja 4, mutta ensisijaisesti toivoisimme käsityöläistä ja muusikkoa.

Hakemukseen on liitettävä seuraavat asiakirjat:

  • Hakukaavake (merkitse haluttu residenssin ajankohta)
  • Ansioluettelo
  • Selvitys aikaisemmasta taiteellisesta työskentelystä, etenkin ympäristö- ja yhteisötaiteen alueella (formaatti: cd, dia, valokuva, video, tuloste)
  • Projektisuunnitelma Raumalla toteutettavasta ympäristö- tai yhteisötaidehankkeesta
  • Työsuunnitelma henkilökohtaisesta taiteellisesta työskentelystä vierailun aikana
Hakemuksia ei palauteta. Älä lähetä originaaleja. Mieluiten vastaanotamme hakemuksen digitaalisessa muodossa. Jos lähetät hakemuksesi vain sähköpostitse ole ystävällinen tulosta hakulomake ja lähetä se allekirjoitettuna.

Valittujen taiteilijoiden nimet julkaistaan nettisivuillamme 20. elokuuta. Valituille ilmoitetaan henkilökohtaisesti ennen tätä ajankohtaa.

Ylös