Home

Sven Eggers. Suuri puutarha, 2004

Sven Eggers (s. 1972 DE)

Eggers_Sven.jpg

Saksalaisen arkkitehdin Sven Eggersin (s.1972) Suuri puutarha – projektiin liittyi erilaisia tapahtumia. Toukokuun 19.päivä Eggers ohjasi menestyksekkään ympäristötaidetyöpajan Meri-Porin yläastelaisille. Lisäksi touko- kesäkuussa Eggers opasti kävely- ja keskustelukierroksia, joissa keskityttiin tarkastelemaan Rauman kaupunkia ulkopuolisen näkökulmasta. Lännen elävän kuvan keskus kuvasi kierroksilla materiaalia Raumars ry – taiteilijavierasohjelman esittelyvideota varten.

Heinäkuussa Eggers oli laittamassa alulle kulttuuri- ja taidekioskia nimeltä Kulta. Kulta on paikka, josta kaupunkilaiset saavat tietoa Satakunnan alueella järjestettävistä taide- ja kulttuuritapahtumista. Lisäksi kioskin ja sen piha-alueen tarkoitus on toimia projektitilana, jonka tiloissa ja pihapiirissä järjestetään monenlaisia tempauksia varjoteatterista keskustelutilaisuuksiin. Eggers toteutti kioskin pihalle ilmoitustaulun sekä Odotushuone-ympäristöinstallaation, joka koostui puistonpenkeistä ja kylteistä.

Raumarsin toiminta ja Eggersin projekti kiinnosti myös valtakunnallisella tasolla. TV2:n kulttuuriuutisten toimittaja Tuomas Tiainen kävi Raumalla kuvaamassa ja haastattelemassa. Raumarsin osuus nähtiin uutisissa 24.6.2004.

Resartis Taike Rauma Erkki Paasikiven säätiö Satakunnan taidetoimikunta Vakka-suomen nuorisosäätiö Kordelin_saatio_4v.png WEB_lastenkulttuuri-vinonelio-oranssi.png Erik_Rosenlew_saatio.jpg Rauman Taidemuseo