AYUMI
MATSUZAKA kutsuu kaupunkilaisia osallistumaan TIME BANK aarteenetsintä- ja
hilloamis-sessioon, jossa tuotetaan 40 esinettä.
Tervetuloa osallistumaan!
Time
Bank on esillä Nordean Valtakadun konttorissa 24.8. – 15.9.2010. Sen jälkeen
projekti jatkuu yhteistyössä Rauman Silakkamarkkinoiden kanssa sunnuntaina 19.9.2010.
Matsuzaka
on ensin kerännyt hillojen valmistusaineet ja säilönyt ne Raumalla ja sen
ympäristössä asuvien ihmisten kanssa elokuun aikana. Tämän jälkeen purkit ovat esillä Nordea pankissa,
jossa yleisöä kutsutaan osallistumaan yhteisöprojektiin valitsemalla
mieleisensä hillopurkin ja kirjoittamalla sen kylkeen toteutumattoman toiveensa
tai ajatuksen, mitä on miettinyt jo pitkään. Korttiin kirjoitettu toive sijoitetaan
purkin kylkeen siten, että vain kirjoittaja tietää sen sisällön. Muut näkevät toivojan
nimen purkin kyljessä. Osallistujat saavat valitsemansa purkin takaisin
itselleen Rauman Silakkamarkkinoiden lavatapahtumassa 19.9. Sen jälkeen, kun purkki
avataan kotona ja aletaan syödä siihen säilöttyä hilloa, ihminen alkaa samalla
toteuttaa toivettaan tai ajatustaan. Purkkiin on säilöytynyt tehokasta
energiaa, mikä tukee toiveen toteutumista. Sisällön syömistahdin voi itse
valita. Kun purkki on tyhjä Ayumi Matsuzaka toivoo, että toive on täyttynyt.
Kiitos
Maskun Kalustetalo Oy.
Japanilainen taiteilija Ayumi Matsuzaka
asuu ja työskentelee Berliinissä. Tällä hetkellä hän työskentelee RAUMARS
taiteteilijavierasohjelman residenssissä syyskuun loppuun saakka. Vuonna 2008
hän toteutti Puutikkalassa yhdessä taiteilija Piia Salmen kanssa samankaltaisen
yhteisöprojektin nimeltään Deposit.
***
Kesäuutisia:
Enkeliparaati työpajan Fly Over muotivaatteiden ja Mizuho Matsunagan paperipitsileikkausten näyttely avoinna 31.7. klo 12-15 Posellin pienessä salissa.
Lauantain 31.7. klo 14.00 Enkeliparaati joudutaan valitettavasti PERUUTTAMAAN.
Osa viikon aikana työpajoissa työskennelleistä oli ulkopaikkakuntalaisia, jotka eivät ole lauantaina Raumalla, ja osa matkustaa viikonlopuksi perheineen Raumalta pois. Paraatiin ei ole riittävästi osallistujia.
Fly Over -muotimerkkiin ja toteutettiin suunniteltiin hieno kokoelma vaatteita.
ENKELIPARAATI
Japanilaisen Mizuho Matsunagan ideoimissa ja ohjaamissa työpajoissa luodaan uusi Fly Over -muotivaatemerkki. Työpajat huipentuvat lauantaina 31.7. Posellissa tapahtuvaan muotinäytökseen ja Enkeliparaatiin Vanhassa Raumassa. Tule suunnittelemaan oma vaatteesi!
Vaatteisiin ja pitsiin käytetään paperia sekä kangasta. Vaatteita ei toteuteta kaavoilla vaan ne tehdään mielikuvituksillisina kokeiluina. Vaatteet voi koristella nauhoilla tai paperileikkauksilla. Materiaalit saa työpajassa. Ikäjaraa ei ole, mutta työpajassa tarvitaan paljon mielikuvitusta ja jonkinlainen ompelukoneen käyttötaito.
Työpajat Pitsiviikon ajan Posellin pienessä salissa, Nortamonkatu 12, Rauma
Sunnuntai 25.7. klo 12.00 – 16.00
Tiistai 27.7. klo 9.30 - 12.30
Keskiviikko 28.7. klo 11.00 - 18.00
Torstai 29.7 klo 10.00 - 16.00
Perjantai 30.7. klo 10.00 - 12.00
Lauantai 31.7. Enkeliparaati klo 14.00.
Paraati alkaa Posellista ja kulkee Kuninkaankatua torille, josta Kauppakatua takaisin Poselliin. Sateen sattuessa tapahtuma pidetään kokonaisuudessaan Posellissa alkaen klo 14.00.
Voit osallistua työpajoihin yhtenä päivänä tai koko viikon ajan riippuen siitä miten saat vaatteesi valmiiksi. Työpajat ovat maksuttomia. Ennakkoilmoittautumista ei vaadita, mutta torstaina on viimeinen aloituspäivä. Perjantain työpaja on vaatteiden viimeistelyä varten. Lisätietoja Raumars puh. 050 3317465.
Taiteilija Mizuho Matsunaga kuvaa projektia:
”Enkeliparaati tekee raumanpitsin tunnetuksi paratiisissa, joten pitsiä käytetään enkeleiden vaatteissa. Tämän muotinäytöksen ja paraatin vaatteet tehdään paperileikkaustekniikalla. Paperileikkaus-siluetit ovat metafora raumanpitsiä. Toteutetaan yhdessä sinulle vaatteet uuden muotimerkin "Fly Over" ateljeessa. Voit tehdä omanlaiset vaatteesi täällä ja Fly Overin vaatteet tekevät unelmistasi totta. Voit yrittää tehdä mitä tahansa ja voit olla kuka tahansa haluat.
Sitten sinusta tulee supermalli! Otetaan kuva kuten muotilehtiin ja opetellaan cat-walkia! Ja lopuksi pidetään muotinäytös paraati Rauman pitsiviikolla.
Vaatteet ovat symbolina kulttuureista ja sosiaalisista identiteeteistä, mutta moderni muoti ylittää kaikki rajat. Toivon, että muodin käyttäminen auttaa sinua ottamaan pois sosiaalisen roolisi jokapäiväisessä elämässä, ja voit löytää piilotetun minäsi. Kutsun tähän työpajaan kaikki ne, jotka ovat kiinnostuneita muodista ja erityisesti lapset. Odotan myös, että tämä työpaja tuo uusia ideoita raumanpitsin käyttöön.”
Matsunagan projekteja tukee
KESÄNÄYTTELYT 24.7. - 1.8.2010:
Sweet Landscape - Makea maisema.
MIZUHO MATSUNAGAN NÄYTTELY Rauman Pitsiviikon aikana näyttelytila Kerttu Pruutmestarskassa, Kaupungintalon sisäpiha, Kanalinranta 3.
Avajaiset la 24.7. klo 14.00. Tervetuloa! Näyttely avoinna la-su klo 10-15 ma-to 10-18 pe 10-22 (Mustan pitsin yö)
Japanilainen Mizuho Matsunaga on työskennellyt ”shangri-la” (maanpäälinen paratiisi) sekä makeaan ja sokerikakkuihin liittyvien teemojen parissa jonkin aikaa. Makea maisema –näyttelyssä Matsunaga käyttää ensimmäistä kertaa materiaalinaan kakkupapereita, joista hän on toteuttanut Rauman Pitsiviikolle suuren installaation. Sen muotoutumiseen ovat vaikuttaneet hänen taiteilijavierasresidenssissä viettämänsä aika, kiinnostuksensa pitseihin, Rauman saaristo, Vanhan Rauman talot sekä suomalainen maisema kokonaisuudessaan.
Matsunaga on asunut puolitoista vuotta Saksassa, jossa hän löysi kakkupaperit materiaalikseen. Kakkupaperit itsessään ovat taiteilijan mielestä makeita (imeliä) ja ne myös tuovat makean esille tai tarjolle. Kakkupaperit ovat symmetrisiä, mutta installaatiossaan Matsunaga on rikkonut symmetrisyyden ja vertaa muotoa rokokoon arkkitehtuuriin, josta hän on erityisen kiinnostunut. Matsunaga Makea maisema -installaatiossa yhdistyvät edellä mainitut elementit pitsiviikon teemaan sopivaksi kokonaisuudeksi.
Matsunaga on vierailunsa aikana tuntenut japanilaisen ja suomalaisen ajattelu- ja kokemistavan olevan lähempänä toisiaan kuin suomalaisen ja saksalaisen. Sen vuoksi hän ajattelee suomalaisten tuntevan koko kehollaan yhteyden luontoon ja ikään kuin sulautuvan siihen fyysisesti. Samanlaisen kokemuksen Matsunaga tuntee itse saavansa myös rokokoon arkkitehtuurin tai interiöörin keskellä, ja on kokenut melontareissuillaan Rauman saaristossa löytäneensä paratiisin sekä sulautuvansa maisemaan. Saariston maisema pienine yksityiskohtineen on hänelle ollut kuin pitsiä yhdistettynä rokokoon arkkitehtuuriin. Makea maisema -installaatiossa Matsunaga toivoo kävijän kokevan jotain vastaavaa mitä hän on kokenut.
Näyttelyä ovat tukeneet Münchenin kaupunki ja Vesi-Vasa Oy.
Lumihiutaleverkko - A Fishing Net for Snowflakes.
GIULIA FIPPI & EMELIA RY:N LASTEN NYPLÄYSKERHO, RAUMANMEREN 8. LUOKKIEN KUVATAIDERYHMÄ JA NORMAALIKOULUN 2 B LUOKKA.
Yhteistyössä tehty teos esillä kaupungintalon aulassa, Kanalinranta 3.
Kesänäyttelyt yhteistyössä Rauman kaupungin kulttuuripalvelujen kanssa.
Mizuho Matsunaga
Työpaja Piknik taivaassa
Sunnuntaina 18.7. klo 10.00 -
Otanlahti, Maauimalan vieressä
Työpajassa tehdään oma piknikalunen käyttäen paperileikkaustekniikkaa. Piknikalusen muodostama kuvio on mielikuvasi paratiisista tai tai toiveista elämässäsi. Työpajan lopuksi vietetään piknik yhdessä (tuo mukanasi ruokaa, tarjolla myös susheja). Ruokien jakaminen tuo meille lämpimiä ja värikkäitä keskusteluja! Voit myös kokeilla Japanin perinteistä paperitaittelua.
Tiedustelut Mizuho puh: 0440959545

***
Office of International Cooperation OIC –Ron Saunders, Mackenzie Bristow
& raumalaiset
Uudelleen sijoitettu nostalgia - Uinuvien tunteiden maastamuutto
Repositioning Nostalgia - An Emigration of Dormant Sentiments
Tervetuloa vesillelaskutilaisuuteen Saharannan uimarannalle (Purjehtijankatu, Rauma) lauantaina 12.6. klo 13.00.
Yhdysvaltalaiset taitelijat Ron Saunders & Mackenzie Bristow (OIC) ovat kahden kuukauden pituisen residenssivierailunsa aikana tutkineet käsitteitä identiteetti ja nostalgia erilaisten tilaisuuksien ja tapahtumien kautta. Taiteilijapariskunnan ja kaupunkilaisten kohtaamisissa osallistujat ovat olleet aktiivisia taiteteosten luojia ja lopputuloksena on syntynyt Rauma Biennale Balticum 2010 Mitämeri –näyttelykokonaisuuteen liitetty teos Uudelleen sijoitettu nostalgia – Uinuvien tunteiden maastamuutto.
Huhtikuussa OIC vieraili Syvärauman koulun 6. luokassa, jonne kutsuttuna oli myös Nortamo-Seor raumankielisine jaarituksineen. Koululaiset piirsivät kuulemiaan tarinoita. Lingvistikon koulutuksen saaneena Bristowia kiinnosti kielen ymmärtäminen ja sen siirtäminen toiseen taiteenlajiin. Hän myös luki koululaisille Tom Sawyerin seikkailuja, jotka on niin ikään kirjoitettu murteella, sekä vieraili vanhainkodeissa nauhoittamassa murretarinoita ja muistoja.
Toukokuussa OIC piti kaikille avointa studiotilaa Vanhassa Raumassa. He houkuttelivat kaupunkilaisia piirtämään esineen tai asian mikä on sidoksissa heidän identiteettiinsä sekä esineen, minkä ihmiset ottaisivat mukaansa, jos muuttaisivat pois Suomesta. OIC vieraili myös maahanmuuttajien luona sekä Raumalla että Helsingissä ja dokumentoi esineitä, joita maahanmuuttajat ovat tuoneet mukanaan Suomeen.
Käytöstä poistetussa ja taiteilijoiden kunnostamassa jollassa nämä kaupunkilaisten kuvaamat tärkeät asiat, muistot ja raumankieliset nauhoitetut tarinat pääsevät neitsytmatkalle. Identiteettiä ja nostalgiaa tutkittuaan taiteilijat huomasivat, että projekti onkin kääntynyt sisäänpäin: he eivät haluakaan luopua ja jättää taakseen piirustuksia tehneitä ihmisiä. Auttaakseen maastamuuttoa OIC asetti jollan moottoriksi kuvakoosteen uutuuttaan kiiltävästä amerikkalaisesta klassikkoauton moottorista, jotta merimatka muistojen kaupungista voi alkaa.
Taiteilijat ovat tavattavissa myös Rauman taidemuseon Biennale Balticum Mitämeri -näyttelyn lehdistötilaisuudessa 11.6. klo 13.00.
***
Time Bandits 3. Rauma - New York
Ainutlaatuinen tilaisuus päästä piirtämään yhdessä newyorkilaisten taiteilijoiden kanssa vuorovaikutteisessa tapahtumassa!
Office of International Cooperation OIC järjestää Time Bandits 3 tapahtuman lauantaina 5.6. klo 19.00-23.00 välisenä aikana, jolloin on suora video- ja skypeyhteys New Yorkin tapahtumaan.
OIC:n taiteilijat Ron Saunders ja Mackenzie Bristow tekevät yhteistyötä Pinoeers of Inspiration -ryhmän jäsenten kanssa ja osallistuvat kerran vuodessa Bushwickin avoimilla studioilla New Yorkissa järjestettävään näyttelytapahtumaan. Pirates of Inspiration järjestää kolme kertaa vuodessa Drink and Draw tapahtumia, mikä kerää taiteilijoita yhteen piirtämään. Time Bandits 3 on näiden tapahtumien loppunäyttely.
Lauantai: 5.6.2010
Aika: 19.00 – 23.00
Paikka: Erkinkatu 12, Raumars asunto.
Voit osallistua tapahtumaan vaikka vain vähäksi aikaa milloin itsellesi sopii. Live-yhteys New Yorkiin on avoinna yllä mainitun ajan.
Terveisin, OIC Ron Saunders & Mackenzie Bristow
Lisätietoja: www.ronlsaunders.blogspot.com.
Lisätietoja studioista: http://bos2010.artsinbushwick.org/

Tarvitsemme apuasi!
Me olemme kaksi taiteilijaa USA:sta ja työskentelemme Raumars taiteilijavierasohjelmassa. Nimemme ovat Ron ja Mackenzie ja aiheemme ovat identiteetti ja nostalgia. Haluamme haastatella ja ottaa valokuvia näitä kahta hanketta varten.
IDENTITEETTI:
Mikä objekti on teille tärkeä?
Kenelle: kansainvälisille ja suomalaisille ihmisille
Minkä esineen toit mukanasi kun muutit Suomeen?
Minkä esineen ottaisit mukaasi jos muuttaisit Suomesta?
NOSTALGIA:
Onko teillä suosikkikertomusta?
Kenelle: Rauman murteen/kielen puhujille, myös nykyrauman puhujille
Kerro meille lapsuuden kertomus tai kansantarina suosikkisi
Soita meille 044 0959545 tai lähetä sähköpostia ronnielsaunders@yahoo.com
Ron Saunders, kuvia teoksesta "Collaborative collages project":



